”Sen tähden me emme lannistu. Vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia.” (2. Kor. 4:16-18)
”Näin on myös kuolleiden ylösnousemus: Kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa. Kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa. Kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa. Kylvetään sielullinen ruumis, nousee hengellinen ruumis. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen.” (1. Kor. 15:42-44)
Elämä maanpäällä voi olla vuoritietä, jossa piikit pistävät jalkaan. Meillä on kuitenkin toivo iankaikkisuudesta täydellisessä rauhan maassa. Kummassako on enemmän toivoa: ”Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman” vai tuossa edellisessä Raamatun paikassa? Toki ensimmäinenkin kohta löytyy Vanhasta testamentista (1. Moos. 3:19), mutta sen rangaistuksen jälkeen, mikä syntiinlankeemuksessa annettiin, Jumala sääti pelastuksen Jeesuksessa.
Olen ollut surullinen, kun uskovaistenkin silmät ovat liiaksi kiinnittyneet koronaan. Meidän täytyisi muistaa, että Jumalalla on kaikki hallinnassaan – mitään ei tapahdu Hänen sallimattaan. Kuolemakin on loppujen lopuksi voitto (Fil. 1:21), kunhan vain uskoo Jeesukseen. Ja kuten Paavali sanoo: ”Siitä, että julistan evankeliumia, minulla ei ole kerskailemista. Minun on pakko tehdä niin. Voi minua, ellen evankeliumia julista!” (1. Kor. 9:16) Meidän uskovaisten tehtävä on julistaa Evankeliumia, jotta ympärillä surmapaikalle hoippuvat ihmiset saisivat mahdollisuuden myös pelastua. He eivät pelastu ottamalla rokotteen tai ottamatta sen, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta ottaen Hänet vastaan omakohtaisena Vapahtajanaan.
”Siunattu varmuus: Jeesus on mun. Oi mikä riemu on pelastetun! Jumalan lapsi, perillinen, verellä pesty oon Jeesuksen.”